Kübäläkneñ kanatları

İkmäk kisägen aldım.

Kügärgän.

Min dä me kügäräm.

Laçın kebek irem

Yanımda yoklıy.

İsememne onıtkan!

Kübäläkneñ kanatları

ike yöräk kebek.

İkese dä yırtılgan

Közgedä äni.

– Balam, kartaydıñ, diyä.

– Kiçer mine!

Göllärem kipkän.

Su sibärgä kuzgalamın.

Artık ozın yul.

Küñel yäş tora.

Tän böreşä, böreşä.

Utlar sünä.

Kara bolıtlar

kük yözen kaplagan.

Koyaşnı kötäm.

© Fazile Nasretdin 2019

Perhosen siivet

Otin palan leipää.

Se oli homehtunut.

Homehdunkohan minäkin?

Haukan kaltainen mieheni

nukkuu vieressäni.

Mutta ei muista nimeäni.

Perhosen siivet ovat

kuin kaksi sydäntä.

Molemmat ovat rikki.

Peilissä on äiti.

– Lapseni, vanhenit, sanoo.

– Anna anteeksi!

Kukkani kuivuvat.

Nousen kastellakseni ne.

Matka on liian pitkä.

Mieli pysyy nuorena.

Iho rypistyy ja rypistyy.

Valot sammuu.

Taivaan kansi on

täynnä mustia pilviä.

Minä odotan aurinkoa.

© Fazile Nasretdin 2019