Kübäläkneñ kanatları

İkmäk kisägen aldım.

Kügärgän.

Min dä me kügäräm.

Laçın kebek irem
Yanımda yoklıy.
İsememne onıtkan!

ike yöräk kebek.

İkese dä yırtılgan

Közgedä äni.
– Balam, kartaydıñ, diyä.
– Kiçer mine!

Göllärem kipkän.

Su sibärgä kuzgalamın.

Artık ozın yul.

Küñel yäş tora.
Tän böreşä, böreşä.
Utlar sünä.

Kara bolıtlar

kük yözen kaplagan.

Koyaşnı kötäm.

Perhosen siivet

Otin palan leipää.

Se oli homehtunut.

Homehdunkohan minäkin?

Haukan kaltainen mieheni
nukkuu vieressäni.
Mutta ei muista nimeäni.

Perhosen siivet ovat

kuin kaksi sydäntä.

Molemmat ovat rikki.

Peilissä on äiti.
– Lapseni, vanhenit, sanoo.
– Anna anteeksi!

Kukkani kuivuvat.

Nousen kastellakseni ne.

Matka on liian pitkä.

Mieli pysyy nuorena.
Iho rypistyy ja rypistyy.
Valot sammuu.

Taivaan kansi on

täynnä mustia pilviä.

Minä odotan aurinkoa.